Grand Hansa

Yksi varmasti kiehtovimmista projekteista on saatu vihdoin päätökseen, kun Helsingin ydinkeskustaan Kaivohuoneen läheisyyteen avautui toukokuussa luksus hotelli Grand Hansa. Tämä viiden tähden hotelli vetää puoleensa niin luksusta arvostavia hotellivieraita kuin elämysmatkailusta kiinnostuneita turisteja. 

 Grand Hansa on osa NH Collection -brändin hotelleja, jotka kuuluvat kansainväliselle Minor Hotel-ketjulle. NH Collection -brändin hotellit sijaitsevat usein historiallisesti merkittävissä rakennuksissa, jotka ovat jo itsessään uniikkeja. Lisäksi hotellit sijaitsevat keskeisillä paikoilla, joissa korostetaan kunkin alueen paikallisuutta. NH Collection Helsinki Grand Hansa on Minor Hotelsin ensimmäinen kohde Suomessa ja toinen Pohjoismaissa.

Deluxe luokan huoneet

Grand Hansan uniikit hotellihuoneet on sisustettu pohjoismaiseen tyyliin ja valtaosassa on näkymä vilkkaalle päärautatienasemalle. Lasimestari Bergholm pääsi toteuttamaan kaikki hotellin kylpyhuoneiden peilit, jotka olivat yleisilmeeltään samanlaiset, vaikka huoneet olivatkin uniikkeja. Osaan peileistä valmistettiin sisustusarkkitehtitoimiston toiveesta RAL-väriin maalatut alumiinikehykset. Pesutiloissa olevat peilit ovat huurtumattomia, jonka ansiosta parranajokin onnistuu heti kylpyhetken jälkeen. Peilien taakse asennettiin huurtumisen estävät lämmitysmatot, joiden ansiosta peilipinta pysyy kirkkaana kuumista suihkuhetkistä huolimatta. Erikoisuutena peilien pintaan on asennettu Italialaiset Venini - valaisimet, joiden kuvut ovat käsin puhallettua lasia suoraan Tanskasta.

Deluxe luokan huoneissa lisäksi peilien taakse on lisäksi sijoitettu epäsuora led-valaistus, joka tuo kylpyhuoneen valaistukseen lisää tunnelmaa.

Wellness – osastolle puolestaan valmistettiin 40kpl kokovartalopeilejä, kehystettunä maanläheisellä beigen sävyllä. 

Kohteen asennustyöt kestivät yhteensä noin 3kk, mutta asennukset suoritettiin useammassa osassa ja vaatii tarkkaa aikataulun yhteensovittamista sähköurakoitsijan kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Grand Hansa muodostuu uudesta Ylioppilastalosta, Hansantalosta, sekä Hotelli Seurahuoneesta. Erittäin suojeltu yli 100-vuotiaan kiinteistön rakennusprojekti on ollut haastava ja vaatinut yhteensovitustaitoja, varsinkin kun kaikissa hotellihuoneissa on 64 rakennusteknisesti täysin erilaista huonetta niin kooltaan kuin geometrialtaan.

Modernin korkean luokan profiilin toteuttamiseksi ja vanhoja rakenteita kunnioittaen kaikki materiaalit ja muut rakennustarvikkeet, kuten parketit, keraamiset laatat yms. on tilattu Italiasta saakka. Sisustusratkaisuissa yhdistyy myös korkealuokkaisen hotellin laatu, sekä rakennusten vanha henki.

Suunnittelun ja ylellisyyden huipentuma Helsingissä

Hankkeen pääsuunnittelijana toimi Arco Architecture Company ja sisustussuunnittelusta vastasi sisustusarkkitehtitoimisto Carola Rytsölä. Projektinjohtourakoitsijana toimi puolestaan Skanska. Grand Hansassa on kaiken kaikkiaan 224 huonetta, talvipuutarha, sekä juhla- ja kokoustiloja. Seitsemännestä kerroksesta löytyy kaksikerroksinen terassiravintola, joka on kaikille avoin. Myöhemmin syksyllä hotelliin avautuu myös kylpyläosasto, jossa hotellivieraat pääsevät hemmottelemaan itseään spa-hoitojen ja suomalaisen saunan äärellä. Lisäksi vieraiden käytössä on hyvin varusteltu kuntosali, jossa mahtuu treenaamaan useampikin henkilö.

 

Helsingin uudet kohtaamispaikat

Grand Hansan pääsisäänkäynnin yhteydessä toimii Hansa Cafe Bar & Brasserie –ravintola, joka tarjoaa matkailijoille ja kaupunkilaisille rennon kohtaamispaikan aamiaisesta yömyssyihin. Keittiö on erikoistunut ranskalaisiin klassikoihin, jonka sesongin mukaisista antimista pääsee nauttimaan keväisin myös ylioppilasaukion Hansa Cafen terassille. Hotellin erikoisuutena tulee olemaan uuden ylioppilastalon tornin lasikupolin baari, jossa pääsee nauttimaan cocktaileja 360 asteen panoraamanäkymällä Helsingin kattojen yllä. Tätä joudutaan kuitenkin odottamaan vielä hieman, sillä baarin on tarkoitus avata ovensa vasta syyskuun puolella.

 

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit. Ut elit tellus, luctus nec ullamcorper mattis, pulvinar dapibus leo.